Pepen ja Toron mielestä linnat ja vuoret ovat jännittäviä. Eräänä kauniina päivänä he matkustivat pieneen kaupunkiin nimeltään Jimena, joka sijaitsee vuorella ja jonka yläpuolella on linna. Pepe ja Toro halusivat tietenkin päästä linnaan katsomaan näkymiä.
Pepe ja Toro kiipesivät linnan muurin päälle ja katsoivat ympärilleen. Linnasta näki pitkälle. Todella pitkälle.
”Olen kuullut, että tuolla alhaalla on joki, jonka rannalla voi nähdä kotieläimiä”, sanoi Pepe. ”Näetkö sinä jokea?” hän kysyi. ”En näe jokea”, sanoi Toro.
”Katsotaan toiselta puolelta näkyisikö joki sieltä”, sanoi Pepe.
Mutta sieltäkään ei näkynyt jokea.
”Mihin joki on kadonnut?” kysyi Pepe huolestuneena. ”Eivät joet katoa kokonaan”, sanoi Toro. ”Joskus, kun on oikein kuivaa, joetkin kuivuvat, mutta ne tulevat takaisin, kun sataa tarpeeksi.”
Lopulta he katsoivat kaupungin suuntaan, ja sieltä näkyi kuin näkyikin joki. ”Katso tuolla alhaalla se on!” huudahti Pepe. ”Joki on tuolla kaupungin takana. Jos kävelemme joen reunaa, löydämme ehkä eläimiä”.
Niin kaverukset lähtivät matkaan kohti jokea. Sinne oli pitkä matka, mutta se ei haitannut Pepeä ja Toroa, koska he saivat matkata repussa.
Kun he lähestyivät jokea, he näkivät yläpuolellaan suuren korppikotkan.
”Katsotaan mihin korppikotkakotka lentää”, sanoi Pepe. ”Siellä missä se kaartelee eniten, on varmasti juuri se paikka mitä etsimme. Se missä on eläimiä.”
Pian he näkivät kuinka possuperhe kulki tietä pitkin. ”Seurataan Possuja”, sanoi Pepe. ”Ne menevät varmasti joelle.”
Ja niin he seurasivat possuja. Pian niitä näkyi lisää. ”Näetkö?” huudahti Pepe ”nuo kaksi possua etsivät jotakin”.
”Mitähän ne etsivät”, mietti Toro. ”Ehkä ne etsivät aarretta”, pohti Pepe.
”Mikähän se on”, mietti Toro.
”Voi olla, että sekin vielä selviää, kunhan maltamme odottaa”, sanoi Pepe.
Ja niin kaverukset saapuivat joen rantaan.
Pepe ja Toro asettuivat joenrannalle odottamaan, että possut tulisivat joelle.
”Näetkö?” huudahti Toro. ”Nyt possut tulivat joelle. Onkohan aarre joessa?”
”Ei taida olla, koska possut jatkavat matkaa ”, vastasi Pepe.
Pepe ja Toro näkivät, että possut jäivät jokivarteen. Ne lopettivat etsimisen ja asettuivat niitylle syömään.
”Eivät ne etsi aarretta”, sanoi Toro.
”Eivät, vaan ne etsivät heinää. On ruoka-aika ja niillä on nälkä”, totesi Pepe.
”Niiden lempiruoka onkin niiden aarre”, Toro oivalsi.
Siinä samassa Pepe näki jotakin muuta. ”Katsopa Toro mitä tuolla metsässä näkyy!” hän huudahti.
”Lampaita!” huomasi Toro. ”Katso, lampaatkin tulevat niitylle!”
”Ja tuolla metsikössä on kukko ja kanoja”, hihkaisi Pepe.
Kaikilla eläimillä näytti olevan ruoka-aika.
Pepe ja Toro kiipesivät puun oksalle katselemaan eläimiä
”Katso tuota sonnia tuolla toisella niityllä”, sanoi Toro. ”Senkin lempiruoka on varmasti heinä, koska se ei nosta päätään ruohikosta.”
”Heinä näyttää olevan aika monen kotieläimen lempiruokaa”, Pepe sanoi. ”Niinpä!” totesi Toro
Pepe oli mietteliäs. ”Tuo niitty on aika kuiva”, hän sanoi. ”Toivottavasti pian sataa, muuten eläimillä ei ole ruokaa”.
Toro oli samaa mieltä. ”On tärkeää, että kaikilla eläimillä on ruokaa”, hän sanoi, ”mutta Pepe, olen silti iloinen, että tuo korppikotka lentää poispäin kaukana meistä”.
Pepekin huokaisi helpotuksesta, kun hän näki korppikotkan olevan jo kaukana.
Ja niin kaverukset juttelivat joen rannalla vielä pitkään ja katselivat jokivarren eläimiä.
Pepe & Toro 