Aina, kun Pepe ja Toro seisoivat terassilla ja katselivat talon takana siintäviä vuoria, he halusivat päästä katsomaan miltä korkeimpien vuorten huipulla näyttää. He miettivät monia asioita yhdessä:
He pohtivat keskenään miten niin ylös pääsee ajamaan ja miltäköhän siellä mahtaa näyttää.
He miettivät myös onkohan niin ylhäällä eläimiä. Ja kun vuorilla oli pilviä, he miettivät voikohan pilviä koskettaa.
Eräänä päivänä pitkän odotuksen jälkeen he pääsivät mukaan retkelle ylös vuorille.
Auto kulki yhä korkeammalle vuoren reunaa kiemurtelevia spagettiteitä pitkin.
Välillä Pepeä ja Toroa vähän pelotti ja heidän piti päästä ulos hengähtämään.
Eräällä näköalapaikalla he istuivat pyöräilijäpatsaan alle katselemaan maisemia.
”En usko, että kukaan ihminen ajaisi pyörällä näin jyrkkiä teitä näin korkealla” sanoi Pepe epäilevällä äänellä, mutta juuri silloin…
…he näkivät pyöräilijän kiitävän hurjaa vauhtia jyrkkää vuoristotietä alas.
Pepe ja Toro pudistelivat päätään ja matka jatkui.
Kun huippu lähestyi Pepe ja Toro huomasivat taulun, jossa näytettiin mitä kaikkea luonnonpuistossa voi nähdä.
Kaverukset katselivat taulua tarkkaan ja saivat siitä idean. ”Me haluamme nähdä kaiken mitä taulussa on”, sanoi Toro.
”Ehkä ei aivan kaikkea”, toppuutteli Pepe, ”mutta villieläimiä olisi mukava nähdä, puita ja kasveja olemme nähneet yllin kyllin.”
Toro oli samaa mieltä. ”Me haluamme nähdä villieläimiä”, hän toisti ”Me haluamme nähdä juuri niitä villieläimiä, joita on taulussa.”
Kaverukset asettuivat toiveikkaina etsimään eläimiä silmillään. He katsoivat ensin simät tarkkoina yhteen suuntaan,
ja he kääntyivät sitten katsomaan pitkän tovin toiseen suuntaan,
mutta mitään ei näkynyt.
Juuri, kun he olivat vähällä antaa periksi, metsästä ponnahti esiin eläin, joka näytti tutulta.
”Onko tuo villieläin ja oliko tuo taulussa?” kysyi Pepe toiveikkaana.
”Ei tietenkään. Ei se ole villieläin vaan ihan tavallinen lammas”, totesi siihen Toro. Se ei ole luonnonpuiston, vaan jonkun maatalon eläin.”
Niin kaverukset jatkoivat tähystämistä. He istuivat kärsivällisinä ja katsoivat joka suuntaan.
Myös ylöspäin kohti taivasta.
Siellä Pepe näki jotakin.
Korkealla ilmassa liiteli lintu, joka näytti aivan haukalta. Lintu istahti kelopuun päälle.
”Se on haukka!” huudahti Toro. ”Se on tuulihaukka.”
Toro oli riemuissaan, mutta Pepe katsoi pettyneenä taulua. ”Tuulihaukkaa ei ole tässä taulussa.
Emme ole nähneet yhtäkään taulun eläintä.”
He jatkoivat matkaa yhä korkeammalle ja pian he olivat yhtä ylhäällä kuin pilvenhattarat, jotka leijuivat heidän edessään,
Pepe ja toro halusivat koskettaa pilviä, mutta heidän käpälänsä eivät ylettyneet pilviin saakka.
Aivan vuoren huipulla he katsoivat vielä joka suuntaan nähdäkseen villieläimiä.
”Maisemat ovat kyllä upeat”, sanoi Pepe, ”mutta emme ole nähneet yhtäkään taulun eläintä”.
Oli aika palata kotiin.
Mutta he olivat ajaneet vain muutaman kilometrin mäkeä alas, kun tien vieressä näkyi eläin.
”Mikä se on?”, kysyi Pepe.
”Mennään lähemmäs!” sanoi Toro.
Pian Toro tunnisti eläimen. ”Hurraa!” hän riemuitsi. ”Se on vuorivuohi!”
”Vuorivuohi se on! huudahti myös Pepe.
”Olemme nähneet vuorivuohen, joka oli taulussa.” Iloitsivat Pepe ja Toro.
Päivä oli pelastettu.
Pepe & Toro 